23.11.2016

KYSYMYSPOSTAUS



Sain lukijalta ehdotuksen kysymypostaukseen, sillä blogini on niin uusi ja ette minusta paljoa tiedä.
Se olikin minusta mahtava idea ja ajattelin vastata kysymyksiinne videolla, sillä myös videoita on pyydetty :)



Alotin aikoinaan bloggaamisen 16-vuotiaana iholla-sarjan kuvaamisen jälkeen, jossa 6 naista kuvaa omaa elämäänsä päivittäin puolen vuoden ajan. Kuvauksien loppumisen jälkeen olo oli tyhjä, sillä olin tottunut siihen että kameralle pysty höpöttämään omia ajatuksia kokoajan. 2014 lopetin kuitenkin bloggaamisen, jonka jälkeen takaraivossa ajatus bloggaamisen uudelleen aloittamisesta oli todella usein. 

Nyt kun olen hiljattain taas palannut blogimaailmaan, olen iloinen päätöksestä aloittaa uudestaan. Toisaalta puhtaalta pöydältä aloittaminen tuntuu välillä vähän hankalalta, kun omaa tietä ei ole vielä löytynyt. Mutta eiköhän tämä tästä ala pikkuhiljaa luonnistumaan. Edellinen blogi toi voimaa ja jaksamista ja olen huomannut saman positiivisen puolen uuden blogin aloittamisen jälkeen. 

Vanhaan blogiini pääsee täältä ja sieltä pääsee vähän tutustumaan "entiseen minääni".

Kysykää rohkeasti ihan mistä vaan, comment below :)




6 kommenttia:

  1. Muistetaanko sua monesti vielä iholla-sarjasta? Entä ootko vielä yhteydessä muihin iholla-naisiin :)

    VastaaPoista
  2. Mihin asioihin olet kiitollinen sun elämässäsi? Mitkä asiat saa sut suuttumaan? Entä mitkä surulliseksi? Kerro muutama lempi blogisi/vlogi kanava? Minkä väristä vaatetta (paitaa/housuja) et ikinä laittais päällesi (jos sellainen on) ? Joku lempimuisto lapsuudestasi?

    Siinä nyt muutama jota tuli mieleen! Tuun kommentoimaan lisää jos keksin jotain kysyttävää :)

    millatt.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Missä maissa olet käynyt?
    Unelmien matkakohteesi?
    Mikä tai mitkä blogit inspiroivat sinua?
    Mistä saat muuten inspiraatiota omiin postauksiisi?
    Ihanaa että päätit tehdä kysymyspostauksen! Odotan hurjan paljon vastauksiasi videon muodossa 8)

    VastaaPoista
  4. Minkälaiset fiilikset sulla on nyt jälkeenpäin Iholla sarjasta? Kaduttaako yms? En tarkoita tätä sillä, että pitäisi katua, olit huippu! Mutta olit kuitenkin vielä tosi nuori, joten siksi olen miettinyt, että minkälainen olo on tällä hetkellä. :D

    VastaaPoista
  5. Millä tavalla koet olevasi erilainen, kuin 5 vuotta sitten kuvauksien aikaan?
    Oletko enää missään tekemisissä Albertin kanssa?
    Missä työskentelet/opiskelet tällä hetkellä? :)

    VastaaPoista
  6. Ootko vielä yhdessä poikaystäväsi kanssa, joka nähtiin Iholla?

    VastaaPoista